perjantai 7. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän kirkko

Partiolaiset osallistuvat moniin itsenäisyyspäivän tapahtumiin. Henrikin seurakunnan lippukunnat järjestävät yhdessä Henrikin seurakunnan kanssa perinteisen partiolaisten itsenäisyyspäivän kirkon ja seppelekulkueen. Järjestämisvastuussa tänä vuonna oli Henrikin Tapulitytöt.

Kanttori avasi Itsenäisyyspäivän partiojumalanpalveluksen komeasti Finlandia-hymnillä uruilla säestäen. Tapahtuman toimitti kappalainen Kirsi Huoponen.
Henrikin Tapulityttöjen rippikouluikäiset tytöt Josefina Mäntylä, Saana Vaissalo ja Wilma Kilpeläinen sekä lippukunnanjohtaja Anna-Emilia Koivisto lukivat Raamatun tekstejä.

Wilma (vas), Josefina (kesk) ja Saana (oik)

Jumalanpalveluksen jälkeen nautittiin kirkkokahvit. Partiolaisten lyhtykulkue myrskylyhtyineen ja kynttilälyhtyineen puolestaan suuntasi lippujensa johdolla sankarihaudoille.
Hautausmaalla Henrikin seurakunnan lippukuntien johto laski seppeleen Sankariristille sodissa kaatuneiden muistolle. Lopuksi laulettiin yhdessä virsi ”Maa on niin kaunis”.




Tilaisuus keräsi jälleen kerran paljon paitsi partiolaisia perheineen myös muuta kirkkoväkeä paikalle. Arviolta väkeä saapui kirkkoon hieman yli 150 henkilöä.

2 kommenttia:

  1. Hei yksi korjaus pitäisi tehdä. Kuvassa lukee Vilma, Josefina ja Wilma. Kuvassa on Wilma, Josefina ja Saana (:

    VastaaPoista